Historia

Yritys on Ari Siikin vuonna 1992 perustama. Yrityksen ensimmäinen nimi oli Tmi Siiki ja sittemmin Kiinteistöpalvelu Siiki.
Yritys muutettiin osakeyhtiöksi vuonna 1996.

1992

Asunto Oy Tampereen Tiiliruukinkatu 7 oli ensimmäinen huoltokohteemme ja on edelleen uskollinen asiakkaamme.

1996

Uskaltauduttiin palkkaamaan työntekijöitä. Yhtiön ensimmäiset huoltomiehet Jerri Kristianssen ja Jukka Salmela.

1998

Kiinteistöpalvelu Siiki Oy investoi omiin toimitiloihin Hjortin talossa. Yhtiön toimisto toimi talossa kaksikymmentä vuotta vuoteen 2018 asti. Kiinteistö on edelleen hoidossamme.

2002

Vuosituhannet vaihtuvat ja yhtiö täyttää kymmen vuotta. Kalustoakin on jo kertynyt ja samoin henkilökuntaa, jota ei kylläkään aivan kokonaan saatu kuvaan kesälomien vuoksi.

2007

Toiminta kasvaa ja porukka lisääntyy. Kiinteistöpalvelu Siiki Oy täyttää viisitoista vuotta.

2012

Vuosikymmenet vaihtuvat ja kaksikymmentä vuotta tulee mittariin.

2017

Suomi täyttää 100-vuotta.
Kiinteistöpalvelu Siiki on toiminut nejännesvuosisadan.

2018

Yhtiön toimisto muuttaa As Oy Tampereen Luminaryyn.
18. kerroksesta näkyy paljon huoltokohteita.

2021

Kiinteistöpalvelu Siiki aloittaa toimintansa Helsingissä ja pääkaupunkiseudulla.